perjantai 2. toukokuuta 2008

Vaaleanpunaiset unelmat


Ihanat leivonnaiset...


Surffaillessani vapun tienoilla netissä löysin aivan mielettömän upean blogin, Keiko Okawan Nordljus. Japanissa syntynyt ja nykyään Englanissa asuva harrastelijavalokuvaaja on onnistunut vangitsemaan todella kauniisti tekemänsä herkut. Kaikki kakkujen ja leivonnaisten yksityiskohdat ovat hiottu loppuun asti. Ei murenevia kakunreunoja eikä halkeilevia kuorrutuksia. Aivan täydellistä. Keikon sivuilta löytyy myös todella kauniita ruoka-aiheisia taustakuvia tietokoneelle, joista itsellenkin nappasin yhden. Kauniiden leivonnaiskuvien myötä inspiroiduin itsekin leipomaan pitkästä aikaa.

Ostin lähikirjakaupastani jo useilla leivontablogeilla huomioidun Ulla Svenskin kirjan Unelmakakut sekä Sirpa Talkan ehkä vähemmälle huomiolle jäänyt Tee hyvä kakku. Talkan kakkukirja on mielestäni huolellisesti tehty ja ohjeet miellyttivät minua. Valokuvat ovat todella kauniita ja hyvin suunniteltuja. Pidän, että kakuista on myös leikkauskuvia, eikä vain suoraan edestä otettuja otoksia.

Ulla Svenskin kirja on herkullisen värinen ja helppo lukea. Rohkeasti lähdin kokeilemaan Svenskin Mustikkaista valkosuklaaunelmaa. Kakku oli vaivaton tehdä ohjeita seuraten ja onnistui mielestäni kohtalaisesti. Mitä mieltä te leipurit olette olleet kyseisistä kirjoista?
Toivottavasti muutkin saavat innostuksen ihaniin leivonnaisiin Keikon kuvien myötä!

Makeaa toukokuuta kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi, paljon kivoja reseptejä :) Lisään sut mun listalle, niin muistan käyä useemminkin vilkasemassa mitä oot tehny.

Merja kirjoitti...

Beckbyx: Kiitos:)! Toki voit lisäillä listallesi. Mä kävinkin jo kurkkailemassa sun ihanan herkullisia sivujasi!