maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kesäinen pikniklounas

Sää oli viikonloppuna mitä ihanin ja ystävien kanssa päätimme lähteä rantaan piknikille. Jostain syystä saan parhaat ruokainspiraationi, kun jääkaappissa ei ole mitään ihmeellistä ja niistä täytyy koota ateria. Olin edellisenä iltana paistanut marinoimattomat kanankoivet uunissa, joihin olin hieronut yrttiöljyä, suolaa ja pippuria. Koivista tein seuraavana päivänä kanamajoneesitäytteen piknik-leipiin. Kanaleipien kanssa tarjoilin Nigellan kylmää sobanuudelisalaattia, jonka tein udonista ihan Chilimiestä varten, kun soba ei ole hänen suosikkinsa. Kylmä sobanuudeliresepti löytyy kirjasta Forever Summer. Jälkiruokana oli mangokakkua.


Kanamajoneesi ja maalaisleivät

2 kanankoipea
majoneesia (osan 2/3 käytin kevytmajoneesia ja loput tavallista)
ruohosipulia
persiljaa
suolaa ja pippuria
Perkaa kanat ja sekoita täyte. Täytä leivät.


Nigellan (soba)nuudelit seesaminsiemenillä

75 g seesaminsiemeniä (mielestäni määrä on aika suuri, puoletkin riittää)
suolaa
250g sobanuudeleita (tai udonia niinkuin nyt käytin)
2 tl (japanilaista) riisietikkaa
5 tl soijakastiketta
2 tl hunajaa
2 tl seesamiöljyä
5 kevätsipulia (taasen tyydyin purjoon)

Paahda seesaminsiemenet ja keitä noodelit. Sekoita lopuista aineksista kastike. Jäähdytä nuudelit heti kylmällä vedellä ja sekoita kastike. Lisää seesaminsiement ja marinoi jääkaapissa hetki.



Illalla vielä grillasimme itsemarinoituja kanankoipinuijia. Kuvassa kaikki virheet, mitä voit tehdä, kun grillaat. Älä ikinä grillaa pöydällä kertakäyttögrillillä jossa on Hesari alla. Hyviä kyllä olivat...


Ei kommentteja: