maanantai 16. kesäkuuta 2008

Tuunattu mokkapala




En ole ollut mikään suuri mokkapalojen ystävä, saati syönyt mokkapaloja, kuin joskus lapsena. Työpaikalla työkaverit keksivät hauskan leivontakilpailun, jossa jokainen halukas tekee itse yhdessä sovitun leivonnaisen ja tuo sen työpaikalle kaikkien arvosteltavaksi, hieman Daring Baker's:ien tyyliin. Kisan edellisenä iltana selvästikin jotkut kilpailijat yrittivät salanimellä teollisuusvakoilua, mutta onneksi en mennyt tähän katalaan ansaan.

Ensimmäiseksi leivontakilpailuherkuksi sovittiin mokkapalat, josta innotuin hitaasti. Miten saisi hieman muuteltua tätä tuttuakin tutumpaa reseptiä niin, että maku olisi kutakuinkin sama, mutta siihen voisi tuoda jotain uutta, ettei kahviossa olisi lukuisia samanmakuisia paloja. En ole erityisemmin koskaa pitänyt mokkapalojen pohjasta, joten päätin muuttaa suklaapohjaa vähän erilaiseksi, mutta pidin kuorutuksen samana vanhana tuttuna. Vuokana käytin suorakaiteen muotoista keskikokoista lasagnevuokaa. Pohjaresepti on muokattu (vaihteeksi) Nigellan How to be a Domestic godess-kirjan Dense Chocolate Loaf Caken reseptistä.

Tuunattu mokkapalojen suklaapohja

225 g voita/margariinia
375 g tummaa muscovadosokeria
2 kananmunaa
2 tl vanilja-aromia
125 g tummaa 70% suklaata
200 g jauhoja
1 tl soodaa
2,5 dl kiehuvaa vettä

Lämmitä uuni 190°C asteeseen ja laita suklaa sulamaan kulhoon kiehuvan vesikattilan päälle. Voitele vuoka. Vatkaa voi ja sokeri. Sekoita kananmunat ja vanilja joukkoon. Nostele hieman jäähtynyt suklaa sekaan. Varovasti lisäile jauhoja, joihin on sekoitettu sooda ja kiehuvaa vettä vuorotellen. Sekoita varovasti tasaiseksi, melko löysäksi taikinaksi. Paista n. 20 minuuttia pohjaa jonka jälkeen vähennä uunin lämpöä 170°C asteeseen ja anna olla uunissa n. 10 minuuttia. Nosta jäähtymään ja tee kuorrutus.

Mokkakuorrute

50g sulatettua voita
5 rkl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
250g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita voi, kahvi ja kaakao sekaisin. Lisää sokerit. Sekoita ja kaada lämpimän suklaapohjan päälle. Koristele ja anna päällisen jähmettyä hetken.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska idea toi leivontakisa! monenneksiko pääsit teoksellasi ja mitäs pidät mausta ;-)? Mieheni ei ole koskaan ymmärätänyt mokkisten päälle ja meillä on ollut joskus "tiukkaa" keskusteluakin aiheesta tyyliin fani vs. antifani. Hyvältä nayttävät nämä tuunatutkin leivokset.

Terkuin Eppu

Merja kirjoitti...

Hei Eppu! Mä en nyt ollu ihan varma mut joko kolmas tai sitten jaettu toinen sija tuon numero nelosen kanssa. Minun palaset ovat noissa kuvissa numerolla kaksi. Itse tykkään tuollaisesta hieman kosteasta suklaisemmasta pohjasta, kun ei tuo tavallinen mokkapala mullekaan kauhean hyvin maistu:)