sunnuntai 31. elokuuta 2008

Sananen vaniljasta

Kaunista vaniljaa

Vanilla, vaniglia, vanille, vainilla, vanilja, rakkaalla lapsosella on monta nimeä. Itse olen vaniljaa oppinut arvostamaan vasta vanhemmalla iällä. Lapsena en voinut kuvitellakaan mitään mauttomampaa ja mielikuvituksettominta jäätelöä kuin vanilja. Myönnettäköön, ettei vielä tänäänkään houkuttele vitivalkoinen kasvirasvakuutio, jossa ei näy vaniljan siemenen siementä. Iso pettymys taannoin oli ravintolassa syöty kohtuu kallis Crème brûlée ilman oikeaa vaniljaa. Mikä onkaan ihanampi yllätys, kuin löytää ihanan kullankeltaisen vaniljajogurtin joukosta pieniä mustia vaniljan siemeniä.


Vaniljatanko

Vanilja on kallista. Sahramin jälkeen maailman toiseksi kalleinta maustetta. Tämän takia monesti tulee arkileivonnassa käytettyä vaniljaesanssia eli vanilja-aromia eli vanilla essencea, joka on halpaa ja teollisesti tehtyä vaniljaa. Juhlavampiin tarjoiluihin on ihana käyttää vaniljatankoa tai myös melko kallista vaniljauutetta eli vanilla extractia. Vaniljauute, toisin kuin esanssi, on tehty oikeasta vaniljasta. Rakkain ja uusin aarteeni on NoMUn vaniljauute, jossa on aitoa Madagaskarilaista vaniljaa. Tätä uutetta yksi teelusikallinen vastaa yhtä vaniljatankoa.


Vanilja-aromi eli vaniljaesanssi



Vaniljauute

Aitoa vaniljaa on myös vaniljasokerissa, jota ei missään nimessä saa sekoittaa vanilliinisokeriin, joka on myös esanssin tavoin synteettistä, luontaisen kaltaista aromia. Lueskelin omaa vaniljasokeripurnukkaani, jonka sanotaan sisältävän sokeria, vanilja-aromia, joka tulee vaniljauutteesta ja aitoa vaniljaa. Itse voi myös tehdä vaniljasokeria laittamalla sokerin sekaan vaniljatangon maustamaan sokeria.



Kullankeltaista vaniljasokeria. Huomaa pienet siemenet.

lauantai 30. elokuuta 2008

Lammaskebab




Grillissä tulee mielestäni parasta ruokaa ja nopeasti ihanan maukasta. Nämä pötkylät voi tehdä myös hyvin uunissakin jos haluaa.

Lammaskebab

Taikina:
900 g lampaan jauhelihaa
1 iso sipuli
1 tl inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 tuore vihreä chili
1 tl chilijauhetta
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
1 tl garam masalaa
2 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua jeeraa
1 tl suolaa
1 kananmuna

Paistamiseen
1 rkl maustamatonta jogurttia
1 rkl öljyä

Sekoita kaikki kebab taikina-ainekset keskenään joko käsin tai yleiskoneella. Anna taikinan maustua jääkaapissa hetki jos on aikaa. Muotoile pötkylöitä ja laita tikkuihin. Paista joko uunissa tosi kuumalla grillivastuksilla tai grillaa. Sivele Jogurtti ja öljyä pötkylöiden pintaan ennen paistoa. Tarjoile raidan ja leivän kanssa.

perjantai 29. elokuuta 2008

Suklaa-mascarpone kupit




Masentavan pimeän sateinen syksy on alkanut ja ensimmäinen syysflunssan poikanen on päässyt iskemään kiinni. On mukava mennä vain kotiin ja hautautua sohvalle huopaan kietoutuen ja syödä suklaata..

Tämä ihanan makean tahmea resepti on Jill O'Connorin herkullisesta kirjasta Sticky, Chewy, Messy, Gooey. Olen hieman muutellut mittoja tähän reseptiin sopivammaksi meillä myytäviin elintarvikkeisiin ja mielestäni O'Connorin antamat uunilämpötilat ovat ainakin minun uunilleni turhan matalia ohjeiden paistoaikaan nähden. Joten olen tässä hieman nostanut suosituslämpötilaa. Resepti on noin kahdeksalle pienelle kupille.

Suklaa-mascarpone kupit

2,5 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata (70%)
250 g mascarponejuustoa
60 g sokeria
4 munaa
1 tl vanilja-aromia/vaniljauutetta
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 180C. Kuumenna kerma. Ota pois levyltä ennen kuin alkaa kiehua. Lisää suklaa koko ajan sekoittaen kerman joukkoon. Anna jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Sekoita mascarpone ja sokeri.

Lisää munat mascarponeseokseen yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää vanilja ja sekoita. Lisää jäähtynyt suklaa-kermaseos munaseokseen ja vispaa kunnes seos on sileää. Jaa taikina haluamiisi uunivuokiin ja laita ne kuumassa vesihauteessa uuniin n. 40 minuutiksi. Peitä haudevuoka foliolla.

Valmiit kupit ovat hieman pehmeitä ja jähmettyvät kun viilenevät. Kirjan mukaan suklaakupit ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta eivät pahalle maistuneet hieman lämpiminä..


keskiviikko 27. elokuuta 2008

Maanläheinen vihreä linssicurry - Moong ki dal


Minulla taitaa olla tällainen linssinen elokuu menossa. Toivottavasti ette kovasti tylsisty! Viime kuussa olivat nuudelit suosiossa ja nyt kovasti tykkään syödä linssejä. Linsseistä saa vaan niin erilaisia ja maukkaita ruokia, ettei niihin koskaan kyllästy. Liha on nykyään todella kallista kaupoissa ja linssit ovat hyvä ja terveellinen proteiinin lähde. Linssicurryn kanssa oli tietenkin pakko tehdä taasen chapateja. Nämä molemmat herkulliset reseptit on Anjum Anandin raikkaasta ja modernista kirjasta Indian Every Day. Kirjan reseptit ovat Anjumin mukaan kevyttä ja terveellistä intialaista ruokaa.

Vihreä linssicurry

100 g vihreitä halkaistuja mungpapuja (moong dal)
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1-2 vihreää chiliä
0,5 tl kurkumajauhoa
7 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
2 pientä tomaattia raastettuna
1 tl öljyä
0,5 tl jeeran siemeniä
0,5 tl garam masalaa
silputtua korianteria

Laita linssit, inkivääri, chilit, kurkuma, vesi ja suola kattilaan ja kiehauta. Kiehuta linssejä 10 minuuttia jonka jälkeen käännä lämpöä hiljaiselle ja anna kuplia kannen alla n. 25 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää tomaatit ja keittele 20 minuuttia tai kunnes linssit ovat pehmeitä. Lisää vettä jos on tarpeen. Kuumenna öljy kattilassa ja paistele jeeran siemeniä 30 sekuntia. Lisää linssicurryyn silputun korianterin ja garam masalan kanssa.

Chapatit

125 g chapattijauhoja tai puolet grahamjauhoja ja puolet vehnäjauhoja
0,8 dl vettä
vajaa tl suolaa
öljyä paistamiseen

Sekoita jauhot ja suola keskenään kulhossa. Lisää vettä vähitellen kunnes olet saanut vaivattua taikinan palloksi. Et välttämättä tarvitse kaikkea vettä tai tarvitset hiukan lisää. Anna taikinan levätä huoneen lämmössä n. 30 minuuttia kostean pyyhkeen alla.

Jaa taikina neljään osaan ja kauli pyöreiksi n. 10 cm ohuiksi letuiksi. Pidä kaulitut taikinat kostean pyyhkeen alla etteivät kuivu. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja lisää pannuun ihan vähän öljyä paistele chapatit molemmin puolin kauniin pilkullisiksi.

maanantai 25. elokuuta 2008

Kirsikkainen täytekakku






Tein syntymäpäiväjuhlille täytekakun, jonka halusin olevan melko peruskakku. Halusin kuitekin kokeilla vähän jotain uutta hillotäytettä ja löysinkin kaupasta ihanaa luomukirsikkahilloa. Pohjan tein perusohjeella: 6 munan täytekkakkupohja.

Kerrokset kostututin 3 dl sokerivedellä, joka oli maustettu 2 tl manteliaromilla. Väleissä on kirsikkahilloa ja kermavaahtoa ja päällä kermavaahtoa ja suklaata. Yhteensä täytteisiin ja koristeluun meni 5 dl kermaa ja 300 g hilloa. Suklaarouhe oli Fazerin tummaa suklaata reilu puolet levystä.



Pursottelutaitoni on vielä aika lapsekasta, mutta ehkä maku korvaa näön?

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Keittiöni






Kurpitsamoska-blogi aloitti hauskan postauksen kuvaten oman keittiönsä ja Sillä sipulit jatkoivat tätä aivan mahtavaa sarjaa. Tästä rohkaistuneena ja karmaisevasta feikkikivitasoistani huolimatta laitan minäkin muutaman kuvasen pikkuruisesta keittiöstäni.

Pidän keittiössäni siitä, että se on avokeittiö ja valoisa. Kaappitilat eivät ole suunniteltu harmikseni kaikkea tilaa hyödyntäväksi ja noh kaapit ovat neutraalit. Laatta on ihan nätti, mutta kaikki tasot ovat häpeällisen rumat. Itse en olisi valinnut ollenkaan tämän tyyppistä, mutta hölmöltä tuntuisi ruveta uutta repimään ja remppaamaan. En oikein saanut kokonaisuudesta kuvia kunnolla, kun seinät tulivat kuvatessa vastaan. Hana muuten on mielestäni kaunis.









Tässä vähän otantaa keittokirjoistani, jotka eivät todellakaan ole keittiössä, kun mausteeni vievät kaikki kaappitilat... Muutamia kirjoja minulla on vielä jemmattuna muualle hyllyihin, mutta tässä nämä jotka ovat kauniisti yhdessä.

lauantai 23. elokuuta 2008

Kanabiryani


Tämä resepti on uuden uutukaisesta keittokirjastani Suuri Intialainen Keittokirja: Baljekar, Fernandez, Husain ja Kanani. Kirja ei itsessään ole mitenkään kaunis, mutta hyvin laaja ja hauskana lisänä kaikista resepteistä löytyvät ravintosisältöruudut, joissa on kerrottu annoksen kalorit, rasvat, hiilarit ja kuitumäärät.

En ole koskaan tehnyt biryania itse, mutta ravintolassa olen kyllä useinkin syönyt. Tämän ruoan aromaattisten mausteiden tuoksu täytti koko kodin valloittavasti. Resepti on muuten suoraan kirjasta, mutta livautin hieman enemmän chiliä joukkoon, kuin ohjeessa oli. Resepti on neljälle.

Biryanini meni tuollaiseksi sössöksi, kun sekoitin kaikki vuoassa muhineet aineet yhteen ennen lautasella laittoa. Riisi ei ollut kauniin näköinen. En tiedä johtuiko tämä liian paksusta jogurtista vai heikkolaatuisesta riisistä. Luulen, että riisilleni tuo liotus oli liikaa. Biryanin tein kuten kirjassa neuvottiin.

Minun makuuni tämä ruoka oli kovin suolatonta, mutta tämäkin on makukysymys. Mielestäni mausteiden maku tuli paremmin esiin kun lisäsin hieman enemmän suolaa. Ohjeessa suolaa ei laitettu kuin riisin keitinveteen. Toivottavasti seuraavat kirjan reseptit eivät ole yhtä huono-onnisia, kuin tämä hieman viilausta vaativa biryani.


Kanabiryani

250 g basmatiriisiä
10 vihreää kaardemummaa
0,5 tl suolaa
2-3 neilikkaa
5 cm pala kanelitankoa
3 rkl kasviöljyä

3 sipulia suikaloituna
4 broilerin rintafilettä kuutioituna
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl tulista chilijauhetta
1 tl jauhettua jeeraa
1/2 tl jauhettua mustapippuria
3 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta inkivääriä
1 sitruunan mehu

4 tomaattia viipaloituna
2 rkl silputtua korianteria
1,5 dl jogurttia
4-5 sahramirihmaa liotettuna 2 tl:ssa lämmintä maitoa
1,5 dl vettä

(Huuhtele riisi ja liota 30 minuuttia kylmässä vedessä.) Kuumenna uuni 190 C. Ota 5 kaardemummankodan siemenet ja hienonna ne. Laita riisin keitinveteen kanelitanko, suola, riisi, neilikat ja loput 5 kokonaista kaardemummaa ja keitä riisiä 2 minuuttia.

Paista sipulia öljyssä panulla kunnes ovat pehmenneet. Lisää kana, jauhetut mausteet, inkivääri, valkosipuli ja sitruunamehu. paistele n. 5 minuuttia. Laita kana uunin kestävään kannelliseen pataan. Laita kanan päälle tomaattiviipaleet ja korianteri ja jogurtti taisaisesti. Laita riisi päällimmäiseksi. Ripottele riisin päälle sahramimaito ja kaada vesi joukkoon. Paista uunissa tunti.

perjantai 22. elokuuta 2008

Linssi-fetasalaatti






Jatkan linsseillä ja fetalla salaatin muodossa. Tämä on yksinkertainen, mutta yllättävän raikas ja maukas. Täydellinen lounas tuoreen leivän kera.


Hyvää taiteiden yötä kaikille!


Linssi-fetasalaatti

180 g haluamiasi linssejä
oliiviöljyä
sitruunaa
suolaa ja pippuria
kevätsipulia
persiljaa
tomaattia
fetaa

Keitä linssit paketin ohjeen mukaan. Sekoita kastike öljystä, sitruunasta, suolasta ja pippurista. Laita kypsät linssit kastikkeeseen ja anna jäähtyä. Lisää loput ainekset maun mukaan.





keskiviikko 20. elokuuta 2008

Linssimuhennosta ja chapateja



Blogeja ja mahtavia reseptejä

Blogimaailmaan on putkahtanut kaksi aivan ihanaa intialaisen ruuan blogia Tamarind Heaven ja Garam Masala. Molemmissa on upeita autenttisia intialaisia kasvispainotteisia reseptejä, joita olen käynyt kuolailemassa useaan otteeseen. Tamarind Heavenista bongasin aivan valloittavan linssimuhennosreseptin, jota täytyi ehdottomasti kokeilla. Myöskin Kurpitsamoska-blogissa oli tehty jokin aika sitten ihanan näköistä linssimuhennosta.

Tamarind Heavenissa linssimuhennokseen oli käytetty tuoretta sarviapilaa, mutta minulla oli paksoin loput kaapissani, jotka käytin muhennokseeni. Tamarinditaivaan mukaan paksoikin sopii hyvin tähän muhennokseen. Reseptissä oli myös käytetty punaisia chilejä. Minä tein ensimmäisen sadonkorjuun bird's eye chileistä ja käytin ne ruokaani. Jotain kuitenkin puuttui ja sehän oli chapati!

Oma pikkuinen satomme

Sillä Sipuli-keittiössä tehtiin hetki sitten maukkaan näköisiä chapatileipiä ja Sipulit olivat laittaneet oikein hienon chapatin valmistusvideonkin sivuilleen. Tästä intoutuneena halusin minäkin kokeilla tietenkin chapatin valmistusta. Hakaniemestä löysin oikein kokojyvä chapatijauhoja joista tein helpon taikinan ja hyvää tuli!

Tässä tosi kiva linkki Kallion ruokataivas, kaikkiin Hakaniemen etnisiin kauppoihin. Nyt minäkin vihdoin sain itseni hilattua niin monen blogin suosimaan Aseanic Tradingiin ja käväisinpä jopa Indian Marketissakin. Kaikki haluamani ainekset löytyivät asafoetidaa (joka kuulostaa mielestäni reggaebiisi Perfidialta) lukuun ottamatta helposti. (*Myöhempi lisäys: Punnitse ja säästä-kaupasta löytyi asafoetidaa eli hajupihkaa)

Näin vietän sateista iltaa Perfidiaa kuunnellen ja ihanaa linssimuhennosta chapatin kera nauttien. Haaveillen kuuman kosteasta tropiikista...

tiistai 19. elokuuta 2008

Punajuurta punajuurta!





Elokuun ruokahaasteena on puolenkilon keittiön valitsema punajuuri. Myönnän, en kauheasti ole punajuurta käyttänyt ruoanlaitossa, saati itse niitä keitellyt. Halusin ehdottomasti tehdä punajuuresta jotain makeaa. Punajuuri on upean värinen eikä käteni näiden ruokien jälkeen ole koskaan olleet kauniimmat..

Muffinireseptin pohjan löysin BBC-Foodin sivuilta reseptillä Chocolate beetroot cakes. Muokkailin hieman muffineita itselleni sopivammaksi. Juustosokerikuorrutteeseen vinkkauksen sain Yaelianilta triplavaniljamuffinien kommenttilootaan. Kuorrutteen värjäämisen "keksin" itse, mutta luultavasti joku värjäämistäkin on monesti kokeillut. Värjäämistä en itse mistään kuitenkaan bongannut, vaan päätin ihan vain kokeilla onnistuuko kuorrutteen värjäys. Joten tässäpä nämä elokuun ruokahaasteen vaaleanpunaiset punajuurimuffinit.





Punajuurimuffinit punajuurikuorrutteella

Taikina:
75 g kaakaojauhetta
180 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g sokeria
250 g keitettyä punajuurta
4 munaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl juoksevaa margariinia
2 tl vanilja-aromia
(fazerin sinistä rouheena. Ei pakollinen)

Kuorrute:
150 g tomusokeria
1 paketti Philadelphia tuorejuustoa
punajuurien keitinvettä

Kuori ja keitä punajuuret. Säilytä keitinvesi kuorrutusta varten. Laita uuni 180 C. Soseuta keitetyt punajuuret. Lisää soseeseen munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää rasvat sekä vanilja ja sekoita. Sihtaa seokseen kuivat ainekset ja sekoittele varovasti. Lisää suklaa. Kaada muffinivuokiin ja paista n. 30 minuuttia.

Sekoita kuorrutteeseen Philadelphia ja tomusokeri. Lisää haluamasi määrä punajuurien keitinvettä pinkin värin aikaansaamiseksi. Jos kuorrutemassa tuntuu liian löysältä lisää tomusokeria. Kuorruta jäähtyneet muffinit.







Kauan odotettamani tilaamani Donna Hay magazinen elo/syyskuun numero saapui viimein kotiini. Olin kuullut, että Donnan lehti on upeilla kuvilla ja hyvillä resepteillä varustettu kaunis ruokalehti. Kaikki odotukseni palkittiin. Keitettyjä punajuuria kun jäi muffineista yli päätin niistäkin jotain tehdä. Donna Hayn lehdestä poimin inspiraationi tähän punajuurisalaattiini. Hieman muutamia aineksia muutellen tein tämän yksinkertaisen, mutta maukkaan salaatin.

Punajuurisalaatti fetalla

1 rkl oliiviöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
2 keitettyä ja kuorittua punajuurta
fetaa
basilikaa
mustapippuria

Kuori ja viipaloi punajuuret. Sekoita kastike öljystä, viinietikasta ja mustapippurista. Valmista salaatti ja ripottele kastike päälle. Koristele basilikalla.

maanantai 18. elokuuta 2008

Höyrytetty sitruunaruohokana paksoilla




Höyrytetty kana kuulostaa mauttomalta ja kumimaiselta. Ei kuitenkaan pidä antaa ennakkoluuloilleen valtaa ja jättää tätä reseptiä höyrytyksen takia kokeilematta. Lupaan, että höyrytyksessä käytetty sitruunaruoho, inkivääri ja sitruuna tuovat upean maun tälle kanalle. Voit käyttää höyrytykseen bambukoreja tai metallista höyrytyskuppia. (Tai mikä hörytyshärveli kotoasi löytyykään). Itselläni on riisinkeittimessä höyrytysosa, jossa tämä kana valmistui näppärästi. Kastikkeessa on käytetty ketjap manista, indonesialaista makeaa soijakastiketta, jota löytyy ihan tavallisista vähän isommista ruokakaupoista. Luulisin, että ketjap maniksen voi korvata lisäämällä soijaan tummaa sokeria.



Inspiraation ihanan pinkkiin liinaan sain ihania valokuvia ja juttuja sisältävästä Omenapuun alla-blogista. Harmikseni en löytänyt samoja tabletteja enää, mitä Katriinalla blogissaan oli, mutta kangaskauppa pelasti minut onneksi!




Höyrytetty sitruunaruohokana paksoilla

4 kanan rintafilettä
2 sitruunaruohoa
tuoretta inkivääriä
1 sitruuna/lime
5 dl kanalientä/kasvislientä
paksoita (pinaattikiinankaali, bok choy)
nuudeleita

Kastike:

0,5 dl kecap manista (ketjap manis)
0,5 dl soijaa
1 tl seesamiöljyä

koristeeksi seesaminsiemeniä

Halkaise kananfileet ja täytä raastetulla inkiväärillä, sitruunansiivuilla ja halkaistulla sitruunaruoholla. Laita höyrytysvedeksi kanaliemi ja aseta höyrytin liemen päälle kanoineen höyryyntymään n. 15 minuutiksi. Valmista kastike. Höyrytä paksoita 3 minuuttia ja keitä nuudelit ohjeen mukaan. Aseta kanat ja nuudelit sekä paksoi lautaselle ja kaada kanalientä päälle. Kaada kastiketta ja ripottele seesaminsiemenet koristeeksi.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Sunnuntain syyskuvat











perjantai 15. elokuuta 2008

Vaahterasiirappinen banaanikeikauskakku





Tämä on elämäni ensimmäinen keikauskakku. Resepti on kutakuinkin sama, kuin Bill Grangerin ihanassa kirjassa Bills open kitchen. Kirjassa on ihanan raikkaita kuvia ja helppoja, mutta maukkaita reseptejä. Tämä kirja sopii hyvin nopeaan ja kepeään arkikokkailuun. Käytin omaan kakkuuni tumman sokerin sijasta tummaa muscovadosokeria, kun sitä nyt kaapissani sattui pussinpohjallinen olemaan. Tästä johtuu ihanan tumma väri kakun päällä.

Kakun päälliseen sopii taatusti myös muut hedelmät, kuin vain banaani. Granger suosittelee reseptissään myös käyttämään Granny Smith-omenoita. Kokeilin ihka uutta silikonivuokaani kakkuun, joka toimi hienosti ja kakku lähti pohjasta kuin unelma.

Reseptissä neuvotaan käyttämään irtopohjavuokaa, mutta voisin kuvitella siirapin valuvan reunoista. Kannattanee siis ainakin vuorata hyvin vuoka tai käyttää jotain paistoastiaa vuoan alla, ettei uuni sotkeudu.



Banaanikeikauskakku

50 g voita + 100g voita
55 g tummaa sokeria (muscovado sopi mainiosti)
0,6 dl vaahterasiirappia
3 banaania
230 g sokeria
4 munaa
1 tl vanilja-aromia
155 g jauhoja
1 tl leivinjauhoja
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 180 C. Sulata kattilassa sokeri, voi ja siirappi miedolla lämmöllä. Kaada sokerisiirappiseos pyöreään voideltuun vuokaan ja lisää banaaniviipaleet siirapin päälle.

Vatkaa ekstra 100 g voita ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää vanilja. Sihtaa taikinaan jauho-, leivinjauho- ja suolaseos ja nostele taikina varovasti sekaisin. Lusikoi taikina banaanien päälle ja paistele n. 35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

Anna jäähtyä n. 5 minuuttia ja keikauta kakku lautaselle.

torstai 14. elokuuta 2008

Mausteinen kesäkurpitsakeitto


En ole koskaan ollut mikään kesäkurpitsan suuri ystävä. Kesäkurpitsa on iso sekä mauton ja usein kasvisruokavaihtoehtona tarjoillaan isoja kesäkurpitsapaloja tomaattimurskakastikkeessa, joka on traumatisoinut minut lopullisesti. Kesäkurpitsa on kuitenkin halpa ja terveellinen vihannes ja uskoisin sen olevan hyvin laitettuna maukas.

Ostin rohkeasti kaupasta kaksi pientä kesäkurpitsaa ja toisen kurpitsani käytin onnistuneesti tartalettien täytteenä. Tästä innostuneena päätin jatkaa kesäkurpitsakokeilujani. Suuresti yllättyneenä keitosta tuli hyvää ja vähensi huomattavasti kesäkurpitsakammoani. Mausteet ovat tässä keitossa viitteelliset, joten mausta keitto itsellesi mieleisillä mausteilla jos tahdot.






Kesäkurpitsakeitto

1 pieni kesäkurpitsa
1 sipuli
1 punainen chili
chilijauhoa oman maun mukaan
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
0,5 tl garam masalaa
0,5 tl kurkumaa
6 dl kasvislientä
mustapippuria
4 rkl riisiä (risotto- tai sushi- tai puuroriisi)

koristeluun
jogurttia

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää kesäkurpitsa ja tuore chili. Paistele hetki. Lisää garam masala, kurkuma ja chilijauhe ja paistele. Lisää kasvisliemi, riisi, suola ja pippuri ja keittele keittoa n. 20 minuuttia tai kunnes riisi on kypsää. Soseuta keitto ja syö jogurtin kanssa.