tiistai 3. kesäkuuta 2008

Piimänuijat


Ostimme isomman satsin Hakaniemen kauppahallista marinoimattomia kanankoipia ja puolet olimme grillaneet aikaisemmin. Lopuilla halusin testata Tessa Kiroksen kauniissa kirjassa Apples for Jam olevaa kanareseptiä. Tessan mukaan piimällä marinoidaan kanankoipia Amerikan syvässä etelässä. Reseptiä on hieman mukailtu oman maun mukaan. Frittijauhoseokseen voi laittaa melkein mitä mausteita tahansa oman maun mukaan.

Friteeratut ja piimämarinoidut kanat

Marinoimattomia kanankoipia

Marinadi:
piimää
valkosipulia
rosmariinin oksia (käytin kuivattua rosmariinia)
suolaa

Laita kanat marinoitumaan 12-24 tunniksi jääkaappiin niin, että nuijat peittyvät piimään. Pyörittele koipia muutaman kerran marinoinnin aikana.

Frittitaikina:
paprikaa
chilijauhetta
vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
paistamiseen rypsiöljyä

Sekoita taikina-ainekset keskenään ja pyörittele kanat hyvin jauhoseoksessa, että kaikki paljaat kohdat peittyvät. Kaada rypsiöljyä n. 5 cm wokkiin/paistinpannuun. Kuumenna kuumaksi ja laita kanat paistumaan. Testaa öljyä taikinanokareella onko öljy tarpeeksi kuumaa, ettei kanat imaise itseensä kaikkea kylmää rasvaa. Pienennä friteerauksen aikana pannun lämpöä, ettei kanat tummu liian nopeasti. Tuollaisten pienten nuijien friteeraukseen meni aikaa n. +15 minuuttia. Nostele talouspaperille. Tarjoile dipin ja/tai sitruunan lohkojen kanssa.

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

ompa hyvä vinkki jos taas tekee piimäpohjaista marjapiirakkaa ja miettii mitä lopulla tekisi. tai toisinpäin.

Merja kirjoitti...

Juuh, tuo piimä pehmentää tuota kanan lihaa. Mä en ole hirveästi friteerannut mitään ennen, joten olin melko tyytyväinen näihin. Ehdottomasti kannattaa kokeilla. Paistoaika on yllättävän pitkä eikä sitä kerrottu alkuperäisessä reseptissä.