tiistai 23. syyskuuta 2008

Väri-iloa Côte d'Azurilla





Auringon valossa kaikki on ihanan värikästä ja kaunista. Jopa ränsistynyt betoni saa oman kauneutensa esiin auringon valossa. Käteni ovat muuttuneet kauniin ruskeiksi, kun olen valokuvannut kourat taivasta kohden viikon ajan. Aurinko ja lämpö on se mitä eniten pitkän talven aikana kaipaan. Ruokatuliaisenikaan eivät olleet lainakaan niin surkeat, mitä taannoisella Japanin reissulta tullessani.






Tuoksuvilta kujilta tuli osteltua ihania herkkuja: vaniljaista viikunahilloa, laventelihunajaa, shampanjasinappia, tryffeliöljyä ja tuoksuvia pieniä bouquet garni pussukoita. Omissa pussukoissani on mm. timjamia, korianteria, fenkolia, basilikaa.. Tulipa kotiin tuotua jopa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tuulia lasipurkissa Ras El Hanoutin muodossa, jolla herkkupuodin kanat olivat maustettu. Ras El Hanoutia saa kylläkin ihan Suomestakin, mutta oma purkkini oli loppuun päässyt ja miksikäs ei kokeilisi ranskalaista versiota kyseisestä mausteesta.




Ihanaa vaniljaa notkuivat kauppojen hyllyt niin vaniljatankojen, kuin parfyymien ja eau de toilettien muodossa. Itsekin ehkä hieman tuoksun Madakaskarin vaniljalle... Ostin hieman halvemmalla hinnalla muutamia vaniljatankoja ja vanilja-aromia. Leivontakirjat olivat kohtuu halpoja, joista yksi ostosuosikkini oli Pierre Hermé:n kaunis Macaron. Lentokentältä kahmin vielä mukaani alueelle ominaista roséviiniä ja Ranskan Ellen á Tablen.


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lisää kauniita kuvia! Ja jään odottelemaan, mitä saatkaan aikaiseksi luettuasi tuon ihanan Pierre Herme'n kirjan....

Merja kirjoitti...

Yaelian: Se Hermén kirja on ihana! Olen vasta vähän selaillut sitä, mutta taatusti teen jossain vaiheessa macaroneja..

Virpi P. kirjoitti...

Houkuttelevaa reissukuvausta sekä sanallisesti että kuvissa. Ehkä taas joskus voisi lähteä Ranskaankin...nuorempana siellä tule käytyä useampaan otteeseen.

Merja kirjoitti...

Katriina: Yleensä olen hyvinkin lyhytsanainen ja asia pitää ilmoittaa ilman turhia jorinoita:D. Nyt ehkä Ranskan aurinko toi minullekin hieman runollisuutta;)Minä olin ihan ekakertalainen Ranskassa...

Merituuli kirjoitti...

Tuliaisesi kuulostavat ylellisisltä...!Me emme ole koskaan emmekä milloinkaan käyneet Ranskassa, mutta mieli halajaisi sinnekin. (Oletko huomannut Lettukestikutsun? Taisimme pistää ilmoille sen lomasi aikana.)

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Ihana idea nuo lettukestit! Tuolla Ranskassa olisi ollut niin paljon kaikkea ihanaa ostettavaa niin ruoan kuin muidenkin tuliaisten suhteen. Oli oikea ostosten paratiisi.

Veera kirjoitti...

Kutkuttavia kuvia!
Onneksi teit kaikki noi ihanat ostokset Ranskassa, niin mulle ei tullut taas apinoimisen tarvetta. :D
Arvaa vaan ostinko aika pian Nomun vaniljan jälkeen sen leivontaraamatun? Ja arvaapa vielä jouduinko sen myötä ostamaan elektronisen keittiövaa'an?
:D:D

Merja kirjoitti...

Veera: Ai ELEKTRONINEN keittiövaaka. Mulla on sellainen viimesiä vetävä käsin taarattava mekaaninen.. Nyt mun täytyy saada elektroninen keittiövaaka:D:D:D Ja siis ruoanlaittohan ei ole välineurheilua??:D Ranskaan ei ole lentoliput talvella kalliita;).