perjantai 26. syyskuuta 2008

Provencen laventelia



Laventeli eli Lavandula angustifolia on Provencessa yleisesti käytetty ja viljelty yrtti. Suomessa laventelia käytetään yleisemmin huonetuoksuissa sekä kosmetiikassa ja ei niinkään useasti mielletä syötäväksi yrtiksi. Laventelin uskotaan lievittävän päänsärkyä, alentavan verenpainetta, virkistävän ja auttavan unettomuuteen.


Tämä kakku onnistui maullisesti todella hyvin, mutta unohdin vuokani korppujauhottamisen ja kakku tarttui hieman kiinni. Joten voitelu ja jauhotus ovat elintärkeitä ainakin hieman kuluneemmalle vuoalle.. Laventelin makua voit säädellä juuri niin paljon kuin annat kukkien maustua maidossa. Tähän reseptiin voit hyvin myös käyttää tuoreita laventelin kukkia, mutta niitä tulee vähemmän kuin kuivattuja.

Puolukkainen laventelikakku

2 dl maitoa
3 rkl kuivattuja laventelin kukkia
90 g voita
200 g sokeria
2 munaa
250 g jauhoja
1,5 tl leivinjauhoja
ripaus suolaa
3 dl puolukoita

Kuumenna maito ja laventeli, mutta älä kiehauta. Ota pois hellalta maustumaan. Vatkaa voi ja sokeri tasaiseksi. Lisää munat ja vatkaa kuohkeaksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Siivilöi laventelin kukat maidosta pois. Sekoita varovasti taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja laventelimaitoa. Nostele puolukat lopuksi joukkoon. Voitele ja korppujauhota vuoka hyvin. Paista pitkulaisessa vuoassa n. 35-40 minuuttia 180C.







Crème brulée on yksi kestosuosikkini jälkiruoissa ja oli hauska kokeilla sitä vähän uudella tvistillä. Joissain löytämissäni resepteissä suositellaan laventelin kukkien maustumista jopa tunnin ajan maidossa, jota pidän omaan makuuni liian pitkänä aikana. Annoin laventelin maustua ehkäpä 5 minuuttia ja mielestäni laventelin maku oli selkeä, mutta ei kuitenkaan liian parfyymimäisen hyökkäävä.





Noin 4-5 kupillista

Laventelinen crème brulée

2dl maitoa
2dl kermaa
3 rkl kuivattuja laventelin kukkia
1 tl vaniljauutetta/1 vaniljatanko halkaistuna
5 keltuaista
1 dl sokeria
tummaa sokeria karamellikuoren paahtamiseen

Kuumenna, mutta älä kiehauta maito, kerma, laventeli ja vanilja. Siirrä kattila levyltä ja anna maustua hetki. Sekoita keltuaiset ja sokeri. Siivilöi maustunut kerma-maito laventelin kukista. Kaada hieman jäähtynyt maito-kerma keltuaisiin koko ajan sekoittaen. Paista 150 C 45 min-1 h uunista riippuen. Bruléen ei kuulu olla kokonaan hyytynyt vaan keskeltä hieman tutiseva. Ripottele ruokokidesokeri crème bruléen päälle ja paahda kaasupolttimella.




Laventelitee

1 tl kuivattuja laventelin kukkia
2,5 dl vettä
Anna teen hautua rauhassa 10 minuuttia. Teestä tulee hetkessä todella tumman sinisen väristä, mutta maku on todella hyvä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja reseptejä! Täytyy kokeilla seuraavan kerran kun pääsen poimimaan laventeria!

Merja kirjoitti...

Yaelian: Oli aikas kiva kokeilla ihan uutta ruoka-ainetta, että melkein meinasi lähteä tuo reseptimäärä käsistä. Mieli olisi tehnyt kokeilla myös jotain ihanaa lammaspataa laventelilla, mutta mistään lähikaupastani ei saa lammasta, enkä kerennyt muualle lähteä. Jotenka nämä nyt ovat tällaisia makeita kaikki:).

Anonyymi kirjoitti...

Osaatko Rossana yhtään sanoa, mistä päin täällä kotimaassa kannattaisi lähteä tuota lavantelia haeskelemaan? Saako sitä isommista marketeista vai ehkä joistakin erikoisliikkeistä...? On mulle nimittäin aivan uusi tuttavuus!

Merja kirjoitti...

Hippu: Niin siinäpä se onkin, kun en ole missään törmännyt kaupoissa syötävään laventeliin.

Ensimmäisenä tuli mieleen, että olisiko vaikka Ruohonjuuressa laventelia. Taikka sitten jos jossain myydään tuota laventeliteetä, joka olisi tehty vain noista kuivatuista kukista, niin niitä voisi käyttää.

Ajattelin itse pistää kotona kasvamaan ensi keväänä laventelia muiden yrttien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

No onpas tämä Suomi taas takapajuinen maa! :-)

Hienon näköisiä ohjeita nämä kaikki! En yleensä tykkää puolukasta, mutta tuossa kakussa se kyllä näyttää jotenkin houkuttelevalta. Voisitko lähettää mulle palasen... :D

Merja kirjoitti...

Hippu: Mä en kanssa ole mikään puolukan suuri ystävä, mutta kun laittaa tarpeeksi sokeria:D! Palanen kuriiripostilla tulossa!;)

Tuota kakkua kannattaa kokeilla ihan vaikka ilman laventeliakin ja muutes siitä sais varmaan hyviä muffineita...

Kerron jos bongaan jossain kaupassa laventelia!

Anonyymi kirjoitti...

Turussa ainakin on ranskalaisiin herkkuihin erikoistunut pieni puoti. Nimeä en harmi kyllä juuri nyt muista, kun en ole käynyt pitkään aikaan. Sieltä saattaisi saada tai ainakin tiedustella kun tuovat herkkuja itse maahan. En sitten tiedä kyllä, toimittavatko postitse... laitelen uutta kommenttia jos ehdin selvittää tuon puodin nimen.

Merja kirjoitti...

Virve: Kiitos hienosta vinkistä! Olisiko se tämä Soleil? http://www.turku360.fi/360/kaupat/soleil/soleil.htm

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tuo Soleil se on! Ihan visiitin arvoinen paikka jos ranskalaisia herkkuja halajaa.

Merja kirjoitti...

Onko sulla Virve tietoa onko tuo Soleil vielä pystyssä, kun heidän nettisivunsa eivät ainakaan toimineet.

Anonyymi kirjoitti...

Juurikin harmistuksekseni googletin kauppaa ja osuin keskustelupalstalle, jossa sen kerrottiin lopettaneen toimintansa :(. En ole hoksannut, kun en enää Turussa asu ja harvemmin tulee käytyä. On kyllä harmi, jos tuollaiset pienet erikoispuodit eivät pysy pystyssä, kun suomalaiset ovat niin supermarketorientoituneita.

Merja kirjoitti...

Virve: Voi kuinka harmillista! Jatketaan laventelin metsästystä:)!

Veera kirjoitti...

Minä suuntisin Ekokauppa Ruohonjuureen lavantelin metsästykseen. Jos siellä ei tärppäisi niin kokeilisin luontaistuotekauppoja.

Merja kirjoitti...

Kiitokset Veera vinkeistäsi!:)