torstai 9. lokakuuta 2008

Hassun Hatuntekijän kakku



Prinsessakeittiön Veera oli kaivellut esiin lapsuutensa keittokirjan Mikki Hiiren keittokirjan vuodelta 1983 ja leiponut ihania Ison Pahan Suden suklaaruutuja. Mieleeni muistui heti, että olihan minullakin joku Mummo Ankan leivontakirja. Äidilleni soiteltuani ja kaappejani hetken kaiveltuani löysin kuin löysinkin Sanoma Osakeyhtiön kustantaman Mummo Ankan unelmaherkut vuodelta 1986.



Kyseessä on puhtaasti leivontakirja, jossa on mm. osiot "kevään juhliin", "tuoksuvia leivonnaisia" ja "sadonkorjuun aikaan." Pähkinäkakkarat ja Roope Ankan ihmetorttu houkuttavat taatusti leipomaan. Kirjasta löytyy leivonnaisreseptejä niin suolaisina kuin makeinakin. Makkarapitsa balkanmakkaralla kuulostaa, hmm... erilaiselta...




Taisin olla jo lapsena aikamoinen naminasse ja tykkäsin kovasti suklaasta. Mieleeni on jäänyt, että olen tätä Hassun Hatuntekijän kakkua testannut useaan kertaan, joten nyt tapahtuu blogissani jotain poikkeuksellista. Kirjan mukaan resepti on helpohko. Kaikille vähärasvaisista herkuista pitäville tämä kakku on helmi, sillä kakku on täysin rasvaton!




"Ihmemaan Hassu Hatuntekijä ei ehkä olekaan hullumpi, ainakin hänen kakustaan tulee hassun hauska."


Hassun Hatuntekijän kakku

4 munaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele ja korppujauhota pyöreä tai neliskulmainen vuoka. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Vatkaa munat ja sokeri toisessa kulhossa kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet munavaahtoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 20 minuuttia.


8 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Voi, ihanaa - helppo, rasvaton ja hyvännäköinen kakku! Tätä kokeillaan meillä ihan varmasti :-) Suuret kiitokset postauksestasi!

Merja kirjoitti...

Hippu: Kivaa jos resepti tuli tarpeeseen:D!

Veera kirjoitti...

Hyvä Rossana! Kaikki muutkin lapsuuden nostalgisimpia reseptejä kokeilemaan!
Ja hyvä Mummo Ankka!

Merja kirjoitti...

Veera: Onko se niin, kun alkaa muistelemaan lapsuuttaan niin on tullut vanhaksi:D? Ihana oli tehdä Mummo Ankan leivonnaisia! Oli kyllä jäänyt lapsuudesta mieleen resepti hieman vaikeampana:D

Merituuli kirjoitti...

kaunis kakku! ja alulautanen on niiiin hieno. itse olen himoinnut tuota sinipohjaisena, mutta kun meillä ei ole mitään sinistä yhdistää kattaukseen. emme ole yhtään sinisen ystäviä. että mietinnässä vielä on, muuttaako Taika-taideteos meille vai ei.

meillä on huomenna Disney-leivontaa ;)

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Ei mullakaan ole muuta sinistä (jos turkoosia ei lasketa siniseks) kuin tuo, mutta sopii hyvin valkoisen kanssa. Nythän tota taikaa on mustavalkoisena ja punaisena. Se mustavalko on aika magee.

Ootan innolla teidän Disneyleivontaa;D!

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Tosiaan, mukava postaus :) Syötävän hyvältä näyttää ja vaikea uskoa että on ihan rasvaton.. wow. :)

Merja kirjoitti...

Johanna: kiitos! Kyllä, kyllä ihan rasvaton on:)