sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Terveiset Tokiosta!


Valokuvia Tokiosta (osa 1)

Olen muutaman päivän toipunut ihanan kuuman ja kostean Tokion houkutuksista. Kaupunki, joka tarjoaa kaikille aisteille ja vuorokauden tunneille ärsykkeitä on hengästyttävän upea. Olimme lomalla Tokiossa toista kertaa, joten tiesimme nyt paremmin mikä meitä odottaa ja nähtyämme edellisellä kerralla suurimman osan suosituista nähtävyyksistä, jäi nyt aikaa vain nauttia kaupungin sykkeestä (ja ehkä hieman ostoksista)... Silti puolessa välissä matkaa tuntui, että olimme kävelleet ja kävelleet kymmeniä kilometrejä katuja ja kauppoja, pahemmin levähtämättä. Koko ajan tuli vastaan uutta näettävää ja koettavaa.

Aloittelen ruokatuliaisillani, jotka jäivät melko vaatimattomiksi syistä, että laukkuni onnistui keräämään itseensä kaikista varotoimista huolimatta ylipainoa... Toiseksi mitättömän japanin lukutaitoni vuoksi en ollut innoissani pyörimässä ruokakaupoissa purkkien joukossa, kun haluamieni tuotteiden tunnistus oli enemmän, kuin haastavaa.




Ostoslistani kärjessä olivat bentojutut. Ostin ihanan Hello Kitty munamuotin, joka meni heti kokeiluun ja totesin suomalaisten kananmunien olevan melkoisen pieniä. Katsotaan mitä lopputuloksesta tulee. Muistelen kaupassani nähneeni jotain suurempiakin munia, mutta luomumunat olivat ehkä tähän muottiin turhan pieniä. Ostin myös kolme ihanaa riisi-/ruokamuottia, sekä pieniä vuokia bentoon erottelemaan annokset toisistaan.


Kaappasin ruokakaupasta mukaani ennen lähtöä paketin nuudeleita ja toivoakseni purkin matchaa..




Chilimies ihastui lähikaupassamme mustekalasnäkseihin ja osti niitä pussitolkulla. Uskaltaakohan meille enää kaverit tulla illanviettoon?

16 kommenttia:

Sammakko kirjoitti...

Mainioita tuliaisia!
Isoja kananmunia saa muuten Hakaniemen hallista, jos haluat kokeilla.

Merja kirjoitti...

Kiitos! Osaisitko sanoa tuon teepurkin perusteella ostinko matchaa? Mulla on ollut sellainen arpajaisolo 2 viikkoa:)...

Hyvä, täytyy mennä Hakaniemeen. Totta kai kaikki kananmunani ovat Kittyn muotoisia tästä lähin:D.

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa takaisin! Ihastuttavan nakoiset ovat nuo bentoastiat...

Merja kirjoitti...

Kiitos Yaelian! Myönnän kyllä, että jouduin harjoittamaan kovaa itsekuria, etten olisi ostanut kaikkea bentokrääsää ihan kauheasti..

Merituuli kirjoitti...

tätä (ja jatko-) postausta on odotettu! lisää pian!!! ;)

yllättävän maltillisia bento-ostoksia :D itse olen ajatellut satsata enemmän, mutta nähtäväksi jää. tuo hello kitty on ihana!

mustekala"snäksit" kuulostavat tutustumisen arvoisilta.

nuudelipaketti näyttää aivan samanlaiselta jonka hankimme ViiVoanista taannoin. että jos olette tyytyväisiä, tiedätte mistä ihan samoja saa lisää.

oi joi. odotamme puolentoistaviikon päästä starttaavaa matkaamme jo kovasti, joskin tuo kielitaidottomuus mietityttää...

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: lupaan, että jatkoa tulee, ehkä kyllästymiseen asti:).

Niin no sä et olekaan nähnyt mun muita ostoksia:D. Pakko se on jostain karsia;)

No hyvä, että Vii Voanista löytyy jos noodelit maistuvat!

Älkää huolehtiko tuosta kielitaidosta. Rohkeasti vaan heittäydytte ja luottakaa täysin elekielen mahtavaan maailmaan. Kertaakaan ei tullut tilannetta, etteikö kaikki olisi sujunut.

Sammakko kirjoitti...

Mies tuli apuun: purkin kyljessä lukee "Kyuusu no iranai ryokucha", mikä tarkoittaa teetä, joka ei tarvitse teekannua. Eli saattaapi olla että kyseessä on instant vihreä tee...

Myökin vuotellaan lisää kuvia!

Merja kirjoitti...

Sammakko: no voihan pentele sentään. Mä seisoin ihan törkeen kauan ison ruokakaupan teehyllyn edessä ja otin toiseksi kalliimman teen. No ehkä sitten on tosi laadukasta instant teetä:D. Täytyy varmaan lähteä uudestaan reissuun tai sitten mennä Tokyokaniin;)

Merituuli kirjoitti...

en löytänyt millään mistään noita mustekalasnackseja vaikka kuinka etsin :(. uskon että olisin pitänyt niistä.

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Meidän salainen tuliaisostoskauppa oli Shinjukulainen Lawson:D.

Sammakko kirjoitti...

Jollen ole ihan väärässä, niin ainakin Aseanic Trading myy jonkinlaisia kuivattuja mereneläväsnackseja. Kenties mustekala-? Uusi aasialaiskauppa Hakiksen hallin vieressä kannattaa tarkistaa myös, heillä oli kaikenlaisia japanilaisia juttuja, eri valikoima (ainakin osin) kuin kilpailijoillaan. Wasabimajoneesiakin löytyi ;)

Merja kirjoitti...

Kiitos Sammakko hyvästä vinkistä! Mun on jo pitkään pitänyt siellä Aseanicissä käydä, mutta oon jämähtänyt siihen tuttuun ja turvalliseen luottokauppaan:D.

Merituuli kirjoitti...

no täytyypä katsastaa sieltäkin, kun kulmille kerjetään. kaikenlaista muuta merenelävää kyllä löytyi Japanistakin, mutta ei noita mustekaloja.

Sammakko kirjoitti...

No nyt katsoin noita kuvia tarkemmin - ei varmaan ihan tuollaisia taida löytyä, mutta kuivattua merenelävää muistaakseni kyllä... Sori sekava "neuvo", en tutkinut hyllyjä kovin tarkasti...

Anonyymi kirjoitti...

Kuivattua mustekala-snack juttua saa Lahden Citymarketista(Launeen).
Olen aina ostanut sitä Virosta, mutta nyt tuossa kaupassa sitä myydään.

Merja kirjoitti...

Kiitos anonyymi hyvästä snack-vinkkauksesta!