tiistai 2. syyskuuta 2008

Mangomuffini






Uusi vaniljauutepullo kummitteli maustehyllyssäni ja vaivasi mieltäni. Nopeasti illalla pohdin mihin voisin uutettani käyttää. Ensimmäisenä mieleeni tuli kolmen vaniljan muffini, mutta tuntui tylsältä tehdä samaa uudestaan, joten mangokuorrute tuntui hauskalta idealta. Kuorrutetta tuli reilusti ja olisi riittänyt isompaankin määrään muffineita. Itselläni kuorrute lurpahti pursotuspussista pöydälle, josta kaavin kuorrutteen takaisin pursottimeen... Onneksi työpöytä oli puhdas. Mangososeen tein tölkkimangoista soseuttamalla ja loput käytän aamulla luonnonjogurtin seuralaisena.

Mangomuffinit

Vaalea muffinitaikina
125 g voita
150 g sokeria
3 munaa
200 g jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta

Vatkaa sokeri ja voi sileäksi tahnaksi. Lisää munat sekoittaen, yksi kerrallaan. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sekoita maito ja vaniljauute keskenään. Lisäile vähitellen sekoittaen vuorotellen jauhosekoitusta ja vaniljamaitoa. Taikina riitti reippaasti 12 pieneen muffinivuokaan. Paista 180°C n. 20 minuuttia.

Kuorrute
100 g voita
100 g Philadelphia tuorejuustoa
1 tl vaniljauutetta
n. 3 rkl mangososetta
200 g tomusokeria

Vatkaa kylmä voi tasaiseksi. Lisää tuorejuusto myös kylmänä ja vatkaa sekaisin. Lisää vanilja ja tomusokeri ja vatkaa mieleiseksi tahnaksi. Lisää mangososetta vähitellen seuraten kuorrutteen paksuutta. Jos kuorrute on liian juoksevaa lisää tomusokeria. Laita jääkaappiin kovettumaan hetkeksi. Kuorruta täysin jäähtyneet muffinit.


10 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

sinä se olt varsinainen muffinssivelho...kuulostaa taas kovin maistuvalta!

astioista tulee mieleen rakas mammani (isoäitini siis)...

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Myönnettäköön, että itse olen hieman suoraviivaisemman astiaston ystävä, mutta mielestäni tuollaisilla yltiöromanttisilla (mauttomilla?) saa ihanan tunnelman kuviin.

Merituuli kirjoitti...

tuo että astiastosta tulee mieleen mammani ei ollut suinkaan negatiivista. hänellä sattui olemaan samantapainen kahviastiasto.

itse olen myös erilaisten astioiden ystävä, mutta toisaalta onhan näilläkin hetkensä. esimerkiksi hattujuhlat järjestäessään nämä kupit olisivat oivat teen juontiin ;) ja totta, kuvissa toimivat!

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Mä nään taas sellaiset ihanat kahvijuhlat missä olisi kaikkia tosi kauniita leivoksia ja sitten tallaisia vähän erilaisia ja ehkä jopa eriparisia ihania vanhoja kuppeja.

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Kiitos vielä Rossana kauniista sanoista blogissani :)

Nyt kun laitoit nämä ihanat muffinssit tähän, niin tiedänkin mitä koitan leipoa viikonloppuna! Lempparileivokseni on nimittäin porkkanaleivokset ja bongasin näistäkin tuorejuustoa. TÄYTYY olla hyvää :) Kuvat on tosi onnistuneita myös - aivan ihana astiasto noiden kaakkujen viereen. Tulee mieleen yksi hassu kartanokahvila Helsingin seurasaaren liepeillä jossain...

Merja kirjoitti...

Johanna:). hmm... porkkanamuffinit... Täytynee kokeilla:D!!

Merituuli kirjoitti...

joo, mäkin ajattelin että siellä hattukekkereissä ois just erilaisia kuppeja.

tai miten olis sellaset kukkivien omenapuiden alla pidettävät kahvikutsut. korituoleja, kukkasin koristeltuja lautakeinuja...ja tietysti niitä leivoksia, marenkia, suklaakonvehteja...

Merja kirjoitti...

Hyppysellinen: Ooh ihanat juhlat! Aurinko vaan paistaisi (ei niin paljon, että leivonnaiset sulaisi:D) ja kaikki olisi ihanan söpöä ja makeaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit muffinit! Mango varmaankin antaa tosi ihanan maun tuolle kuorrutukselle.

Merja kirjoitti...

Yaelian: Kiitos! Huomasin kun pidin valmiita muffineita hetken jääkaapissa niin mangon maku voimistui huomattavasti kylmässä kuorutteessa. Tietenkin paras olisi jos saisi ihania tuoreita ja kypsiä mangoja josta tekisi soseen.