lauantai 26. huhtikuuta 2008

Lauantaibrunssi

Kierros Hakaniemen kauppahallissa

Oli ihana lähteä aurinkoisena lauantaiaamuna kohti Hakaniemen kauppahallia. Mukava kun ei ollut kiire minnekään ja ihmiset istuskelivat aamuauringossa torikahvilla. Tuoreet vihannekset tuoksuivat ohikulkijoiden neniin houkuttelevasti. Olin päättänyt ostaa brunssitarvikkeet hallin pikkupuodeista ja tällaisia herkkuja tarttui mukaani.

Kuvassa on tuore, rapeakuorinen sekaleipä, pippurisalamia, salamia, Pecorinoa, Taleggiojuustoa ja kolmas juusto jonka nimi ei innostuksissani jäänyt mieleen...

Täytyy myöntää, että tunnen lievää kateutta muita eurooppalaisia kohtaan, joille tämän tyyppiset tuoreet ruokatuotteet ovat arkipäivää. Helsingissä vain muutama paikka myy muovikassitonta leipää, pakkaamattomia juustoja, marinoimattomia lihoja...

Maukkaan brunssini kruunasi espresso auringonpaisteessa parvekkeella.

Ei kommentteja: