maanantai, 13. lokakuuta 2008

Hernetäytteiset perunapihvit ja minttuinen kurkkuraita





Meillä oli viikonloppuna ystäviä kylässä ja halusin laittaa jotain ihanaa kavereilleni. Minulla oli aavistus luettuani perunapihvien reseptin, että niiden on oltava hyviä. Silti valmiina maistettuani pihvien mieletön maukkaus yllätti. Näistä tuli ehdottomasti yksi uusi lempiruokani. Reseptit ovat Anjum Anandin kirjasta Indian Every Day. Voit valmistaa pihvit etukäteen jääkaappiin ja paistaa sitten kun on tarjoilun aika. Älä jätä pihvejä kokeilematta, jos sinulta ei jotain reseptissä käytettyä maustetta löydy. Voit maustaa herneseoksen oman maun mukaasi!

Hernetäytteiset perunapihvit - Aloo tikki

Kolme pihviä
3-4 isoa perunaa keitettynä suolavedessä
öljyä
40g pakasteherneitä
2 isoa ripausta korianterijauhetta, punaista chilijauhetta ja jeeraa
0,5 tl mangojauhetta tai 1,5 rkl sitruunamehua
suolaa
1 rkl tuoretta korianteria
maizenaa

Keitä perunat kypsiksi ja muussaa karkeaksi. Anna jäähtyä. Laita loput ainekset pannulle ja pyörittele pannulla n. 1 minuutti. Muussaa täytettä hieman.

Jaa perunataikina kuuteen osaan ja pyörittele lättysiä. Laita kolmen lätyn päälle hernetäytettä ja painele kolmesta lopusta lätystä kansi pihveille. Painele reunat umpeen ja jauhota hieman maizenassa. Paista pihvejä öljyssä 1-2 minuuttia per puoli. Tarjoile kuumana.



Minttuinen kurkkuraita - Kheere ka raita

0,5l maustamatonta vähärasvaista jogurttia
13cm pala kurkkua kuorittuna, raastettuna ja ylimääräiset nesteet puristettuna
3 rkl tuoretta minttua
0,5tl jeeraa
0,5tl punaista chilijauhetta
suolaa ja pippuria

Sekoita ainekset ja tarjoile jäähdytettynä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää herkulliselta näin kasvissyöjän silmin! Pakko kokeilla. :)

Rossana kirjoitti...

Anonyymi: Olivat aivan ihania <3

pistaasi kirjoitti...

Näyttää tosi hyviltä. Mitä ihmettä on mangojauhe, ja mistä sitä saa ostaa?

Rossana kirjoitti...

Pistaasi: Kiitos:) Elikkäs Mango Powder eli aamchoor on aurinkokuivattu ja jauhettu raa'asta mangosta. 1 tl mangojauhetta voi korvata 3 rkl sitruunan mehua. Mangojauhetta ostin Helsingistä Vii Voanista.

Hyppysellinen kirjoitti...

aivan herkullisia kuvia taas! heleänvihreät lehdet ovat upeita annoksissa.

Rossana kirjoitti...

Kiitos Hyppysellinen! Korianteri meni ruokiin niin koristelin ylijääneillä mintunlehdillä kuvat:)

yaelian kirjoitti...

Noita perunapihvejä tulen ehdottomasti kokeilemaan,nami!

Rossana kirjoitti...

Yaelian: Mä tein noita kahtena päivänä peräkkäin kun olivat niin hyviä.

yaelian kirjoitti...

Muuten, miten se perunasurvos pysyi hyvin koossa kun teit niitä pihvejä?

Rossana kirjoitti...

Yaelian: Anna vaan ensiksi perunan jäähtyä hyvin. Olin tokalla kerralla (taas vaihteeksi) hieman hätäinen ja lämpimällä potulla eivät pysyneet paistaessa niin hyvin kasassa. Niistä sai itseasiassa tosi helposti todella nätin näköisiä pihvejä. Mä en ole mikään näppärä:D. Ja jätä survos karheaksi.